Toissa yönä puhelimeni soi kello neljältä aamuyöstä ja toisessa päässä oli eksäni, Herra M, joka omien sanojensa mukaan parhaillaan seisoo kadun vastakkaisella puolella ja on ilman yösijaa. Hän jätti minut viime syksynä emmekä ole mitenkään tiiviisti yhteydessä. Koska tiesin hänen juuri palanneen ulkomailta ja vuokranneen asuntonsa päästin hänet sisään ehtolistan läpikäymisen jälkeen:

- Menet sitten heti sohvalle nukkumaan.

- Menen, menen.

- Etkä sitten koske minuun.

- En tietenkään. Tulen vain nukkumaan.

- Emmekä juttele nyt yöllä, sillä minulla on aikainen aamu ja pitkä päivä edessä.

- Ei tietenkään. Minullakin on töitä huomenna.

Kolme tuntia kestäneen rakkaudentunnustuksia täynnä olleen höpötysmaratonin ja lukuisten sänkyynkömpisyritysten jälkeen heitin hänet pihalle. Syynä eivät varsinaisesti olleet tuo yllämainittu käyttäytyminen - tilapäinen mielenhäiriö hellyydenkipeydestä johtuen on ihan ymmärrettävää -  vaan se, että sain hänet aamulla kiinni itse toiminassa. Hän istui keittiössäni täysin syyttömän näköisenä ja tarkasteli rauhassa deittiiprofiiliani ja luki minuun yhteyttä ottaneiden miesten viestejä. Lukimen historiikkipalkki oli auki, joten tämän lisäksi hän on oletettavsti seuranut laajemminkin nettielämääni. Haukuin hänet pystyyn ja annoin hänelle kymmenen sekunttia aikaa häipyä silmistäni.

Pari tuntia sitten toinen entinen heila, Herra A soitti minulle ja pyysi minua terassipiknikille asuntoonsa itä-helsinkiin. En edes viitsinyt kysyä ovatko hänen aikeensa kunnialliset. En mennyt vaikka oli nälkä eikä muutakaan erityistä tekemistä.

Näin sitä sitten ollaan heilatta viikkoa ennen helluntaina. Hyvä niin. Menen Neiti E:n luokse syömään lohipastraamia ja juomaan skumppaa.