Etsin googlella blogiani ja löysin toisen Hanna Pilkeen. Oikean Hanna Pilkeen otaksun. Onneksi tässä postmodernissa ajassa identiteetinvaihdos käy helposti. Olen siis nyt Hanna Vilke ja se tuntuu hyvältä, sillä en missään nimessä halunut varastaa tai lainata kenenkään identiteettiä. Suomeen mahtuu vain yksi Hanna Pilke. Hanna Wilkejä on monia. Yksi tunnettu yhdysvaltalainen feministi-taiteilija-valokuvaaja. Hän oli alunperin nimimerkkini inspiraatio.

tätä blogia... Minulla ei ole mitään sen kummempaa kerrottavaa, kai...

Teekkarin kanssa asiat menivät sillä tavalla, että huomasin parissa viikossa, etten tule häneen rakastumaan. Kerroin sen ihan suoraan, eikä hän vaikuttanut mitenkään pettyneeltä. Sanoi vain, että 'kaikkea ei voi saada' ja, että jos haluan jatkaa hänen kanssaan 'nukkumista' aina silloin tällöin, niin hänestä se olisi mukavaa. Siitä alkoi sitten jonkunlainen seksisuhde. Olemme tavanneet n. pari kertaa viikossa, ja ihan kivaa se on ollut. Yhtäältä tuntuu siltä, että se pitäisi lopettaa, jotta pääsisin eteenpäin elämässäni, mutta toisaalta, tällainen järjestely onkin aika käytännölistä. Baareissa ei tarvitse juosta pokausmielessä (no joo, en mä sitä ikinä ole tehnytkään) , ja läheisyyttä saa ihmiseltä, joka tuntuu hyvältä fyysisesti, ja on 'ihan kiva' luonteeltaakin.

Kirjoittaminen sujuu vieläkin yllättävän hyvin. Pidin viikon tauon. Vietin kaupunkiloman kotikaupungissani. Shoppailin ja makailin auringossa. Olin lähdössä vanhempieni kanssa merelle, mutta matkaan tuli jos minkälaisia mutkia. Venettä ei saatu kuntoon, isoäitini (96) kaatui, äiti sairastui, ja lopulta en enää jaksanut vaan oleskella, joten palasin töihin. Hieman läskiksi meni siis niin sanottu lomani. Rahaakaan ei jäänyt säästöön koska innostuni oikein kunnolla pitkästä aikaa shoppailemaan, enkä tietenkään löytänyt alennustavaraa vaan sorruin kaikkeen muuhun.

Mietin nyt lähtisinkö vielä merelle, tai jatkanko kirjoittamista ja lähden siiten joskus syys-lokakuussa. Neiti E:n saisi kuulemma niihin aikoihin houkuteltua matkaseuraksi. Ikuinen rahaongelma vaan rassaa. Apurahoissa on puolensa (täysi vapaus, oma herruus, jne.), mutta tämän loman pitäminen ja rahan laittaminen muuhun kuin välttämättömyyksiin on kyllä vaikeata, se kuin lyhentää sitten sitä työjaksoa.

Kaikki apurahani loopuvat viimeistään tammikuussa. Jos lähden reissuun syys-lokakuussa niin ne loppuvat hieman aiemmin. Easy mathematics. Kunhan saisin käsikirjoituksen sellaiseen kuntoon, että sitä voisi näyttää ohjaajille. Jos se on kokonaisuus, niin ohjaajanikin kuulemma voi anoa minulle jotain loppuunsaattamisrahaa. Se taitaa olla 3 kertaa 1300 euroa. On se jotain vaikkei paljon.

Yritän pitää kiinni siitä, että saisin kokonaisuuden ohjaajalleni syyskuun lopussa, tai viimeistään ennen kuin opetukseni taas alkaa. En kyllä ole yhtään varma siitä onnistunko. Tulostin ensimmäistä kertaa koko empiria-osuuden (130 s.) - ja voih - siinä on aivan hurjasti vielä työstämistä. Yllättävän vaikea on kyllä elektronisessa muodossa hallita näinkin isoa tekstimassaa. Kokonaisuudessa on päällekkäisyyksiä, ristiriitaisuuksia, ja ihan turhanpäiväistä jorinaa. No, saahan noita leikkaamalla sitten pois. Teoriaosuudesta nyt noin 1/3 osassa on jotain järkeä, mutta enimmääkseen siinä on vanhoista konferenssipapereista ja muista vanhoista teksteistä saksittua vanhaa tavaraa ihan sekaisessa muodossa.

Löysin kuitenkin sattumalta yhden hyvän käsitteen, joka ikään kuin sitoo empiriaa ja teoriaa yhteen. Tästä uudesta löydöksestä saattaa loppujen lopuksi tulla teoksen punainen lanka. Käyttämällä sitä pääsen myös eroon todella ongelmallisista käsitteistä, joiden tarkentamiseen olisi menny kymmeniä sivuja. Ainoa ongelma tässä on nyt se, että pitäisi ehtiä lukea enemmän käsitteen ja siihen liityvän teorian taustasta. Nyt olen pitkälti turvautunut toisten tulkintoihin. Pitkällä tähtäimellä se ei ole veden pitävää.

Eilen virolaisjättiläinen oli täällä viimeistä kertaa.  'Pikkujuttu' venyi siis kahden viikon mittaiseksi urakaksi. Pielet ovat kyllä nyt loistokunossa. Jestas, niitä on ilo katsella! Maali on kiiltävää ja tasaista ja kaikki lateksisaumat ovat näkymättömät. Tältähän sen lopputuloksen olisi pitänyt näyttää!

Verhoja ei nyt millään raaski virittää takaisin kun pielet piiloutuisivat silloin. Katselen tässä juuri sälekaihtimien hintoja. Eivät taida olla niin hirveän kalliitta asennuksineenkaan. Mutta minkälaiset niiden pitäisi olla, jotta ne suojaisivat valolta. Mulla on ikkunat etelään päin ja kesäisin aurinko porottaa sisään koko päivän ajan. Pitäisi siis löytää sellaiset, joissa jonkunlainen heijastava pinta.

Harmittaa tässä hommassa kyllä se, ettei minulle annettu mahdollisuutta peittää kalusteita, levyjä ja kirjoja. Kämpässä on ollut, ja on vieläkin, aivan sairaasti pölyä. Siivoan päivittäin, mutta heti pyyhkimisen jälkeen uusi pölykerros laskeutuu. Allergia (turvonneet silmät) ja päänsärky on nyt jäänyt päivittäiseksi vaivaksi. Ja vaikka työmies oli mukava, niin olihan se vähän rasittavaa kun ei ikinä tiedä mihin aikaan se koputtaa ovea. Tai siis annoin hänelle kyllä omat avaimet, joten pääsi liikkumaan vapaasti, mutta eteenkin aamuisin sitä ei hirveän pitkään aamutakissa viitsiny lorvailla.

Mikä melkein kaikkia remppaukkoja vaivaa kun niiden on pakko vähätellä ja tytötellä meikäläistä. OK, mulla on ammattisanasto hukassa, ja ääneni saattaa muuttua ärsyttävän korkeaksi ja kimmoisaksi jos olen hermostunut, mutta kuitenkin - en mä nyt ihan käsi itsekään ole rempaamisessa.

Tarina on liian pitkä kerrattavaksi nyt, mutta lyhkäisyydessä kaksi vuotta sitten ikkuna- ja julkisivurempan yhteydessä vaihdettuijen ikkunoiden ympärille alkoi vuosi sitten ilmaantua kaikkea häikäää, maalirepeytymiä, kuplia, jne. Tänään sitten selvisi, että pohjatyö on niin huonosti tehty, että siellä on tyhjää tilaa vaikka kuinka paljon. Epäilinkin jotain sellaista.

Tänään kävi äijä aloittamassa korjaamiseen, joka menee vielä takuun pikkiin. Ihana, ronskin näköinen mutta kiltinoloinen virolaisjättiläinen. Hän ei siis kuulu niihin, jotka minua ovat viikon aikana tytötelleet.

Mutta isännöitsijä, tarkastaja ja urakoitsija ovat - argh - olleet niin ärsyttäviä. He eivät ole kuunnelleet minun lauseita loppuun saakka, eivät ole uskoneet kuinka pahoja repeytymiä maalipintaan on tullut. Silloinkin kun he itse kävivät tarkastamassa asian, niin ainoat kommentit olivat, että " vanha talo elää", ja "joo, katsos tämä on käsityötä".

Ottivat sitten kuitenkin yhteyttä tämän virolaisjättiläisen pomoon, eli hankkivat aliurakoitsijan. Onneksi paikan päälle tuli tämä harvinaisen ammattitaitoinen jättiläinen, joka ei suostunut seuraamaaan urakoitsija ja oman pomonsa ohjeita. Hän sanoi pienen rapsutuksen jälkeen, ettei homma onnistu esteettisellä pintamaalaamisella, kuten hänelle oli sanottu vaan, että tarvitaan kipsiä koloihin ja kunnon purkutyö ennen uudelleentekemistä.

Hänen mielipidettä pidettiin (minun onnekseni!) arvossa ja nyt pieliä sitten korjataan perusteellisesti. Menee kuulemma monta päivää.

Hieman kyllä pelottaa se jos muissakin kämpissä näin pahoja virheitä. Istuin nimittäin itse hallituksessa tuolloin ja saan kaiken p-skan niskaani jos näin on. En ymmärrä sitäkään miten me hallituksessa emme ymmärtäneet protestoida isännöitsijän ehdotusta siitä, että mukamas neutraaliksi tarkastajaksi valitaan työpaikkaa vaihtanut mies, joka siis aiemmin oli meidän julkisivurempan urakoitsija. Nyt hänen sitten pitäisi valvoa meidän etuja... As if. Puhelimessa hän oli oikea töykimys, joka ei ollenkaan jaksanut kuunella minua.

Se on niin ärsyttävä tunne kun yrittää saada itseänsä ymmäretyksi ja joku vain hymyilee ja vähättelee. Haluaisin uskoa siihen, että se johtuu vain siitä, että minulla on ammattisanasto hukassa. Asian laita ei näin kuitenkaan taida olla. Jos asioimassa olisi viisikymppinen mies, asiaan suhtauduttaisiin vakavasti. Olen siitä aivan varma. Onneksi seasta kuitenkin löytyy sellaisia helmiä kuin jättiläinen ja hänen pomonsa, niin ystävällisiä ja kohteliaita.

Poden hirveän huonoa omatuntoa siitä, etten tänä kesänä ole luvannut jäädä tänne stadiin notkumaan heinäkuun ajaksi kun kaikki muut perheen jäsenet lomilla. Minulla kuin joustaa nuo työajat ja loma-ajankohdat, niin olen aina aiemmin ollut se meistä, joka 'uhrautuu'.

En ole myöskään luvannut lähteä joka vuotiselle kylpylälomalle isoäitini kanssa. Mutsi on nyt sitten hoitanut jonkun naisen käymään kaupassa. Kodinhoitajathan eivät sitä tee. Käyvät kaksi kertaa päivässä, mutta se on siinä. Eivät he siivoakaan. Onneksi isoäidillä käy virolaisnainen kerran kuukaudessa, ettei meidät tarvitse huolehtia siitä.

Mutsi kyllä aivan suunnattoman pettynyt minuun. Ei se ole kuukauteen soittanut. Jotenkin mun mielestä nyt kun sekä mutsi että faija ovat eläkkeellä, niin mun ja siskon hoitovastuuta vois vähän löyhentää. Joudutaan kuitenkin hoitamaan omia vanhempia ja ehkä joitain tulevia appivanhempiakin.

Tästä on nyt tullut mulle joku periaatejuttu. Luultavasti en kuitenkaan pääse heinäkuussa mihinkään. Kirjoitushomaat sujuvat nyt ihan hyvin, ja sitten jos pitää kunnon lomaa, niin joutuu taas aloittamaan alusta. Kaikki kirjatkin nyt kätevästi samassa paikassa. Aiemmin olen pitänyt joitain kotona ja joitain töissä. Nyt yritän päästä sinne työhuoneelle päivittäin, joten siirrän niitä nyt sinne.

Jos siis kuitenkin olen täällä, niin miksi en ottaisi heinäkuussa vastuuta mummistani? Ajattelen ehkä niin, että tämä on nyt niitä viimeisiä täysin vapaita kesiä. Apurahahanat ovat nyt selkeästi menneet kiinni. Viimeistään helmikuussa joudun siirtymään 9-17 töihin ellei kumpikaan projekteista mene läpi. Sitä en kyllä haluaisi. Pakko saada tämä työ nyt pakettiin. Kiirettä pitää mutta hosua ei saa.

Ohjaajanikin on nyt mystisesti kadonnut. Hän ei ole kahteen viikkoon vastannut sähköposteihin eikä hän ole ilmoittanut kenellekkään mihin on menossa. Kunhan hän ei vaan ole sairas...

Eilen oli pitkästä aikaa oli aivan mahtava biletysilta, joka alkoi Vanhankaupungin poukamassa löytyvästä ihanasta ulkoilmaravintolasta. Perjantaisin siellä on Kuningassoundi niminen klubi. Jengi tanssi ihan täysillä kello seitsemästä sulkemisaikaan, eli kello kymmeneen. Harvoissa keikkapaikoissa pääsee lavan taakse katsomaan bilettävää yleisöä. Täällä pääse. Nopsajalka, Dj. Svengali, Redrama ja muut pitivät huolta musiikin tanssittavuudesta. Kasvisgrilliruoka oli maukkaan näköistä, sisään pääsi ilmaiseksi, pieni kalja oli 3.50. Kaiken ikäistä ja tyylistä porukkaa oli paikalla. Meikä viihtyi.

Sieltä sitten uuteen paikkaan Hämeentiellä. Se on nimeltään Siltanen ja sen avaamisesta on puhuttu niin kauan kuin minä niillä kulmilla olen asunut, eli yli viisi vuotta. Ei se ehkä ihan täyttänyt odotuksiani, mutta ok kuitenkin, sinisestä neonvalosta huolimatta. Porukka oli trenditietoista ja aika nuorta. Hieman oli tönimistä, valittamista ja muuta nihkeilyä, musakin pauhasi turhan kovalla.

Sieltä sitten Kuudennelle linjalle, jossa meno jatkui railakkaana. Tuttuja oli jonkun verran. Yksi exä roikkui helmassa koko illan vaikka selkeästi sanoin (eli valehtelin suoraan) tapailevani yhtä miestä. Ei se mennyt perille. Se vaan sössötti kännissä, että miten tuollainen mahtava nainen voi olla ilman miestä. Korjasi väitteen ja sanoin tapailevani Teekkaria, joka on yhtä sitoutumiskammoinen kuin minä. Ei kuulunut kauaakaan kuin tämä wanna be rockari sanoo uudestaan, että miten tuollainen nainen voi olla ilman miestä.

Ei se mikään iso valhe muuten olekaan, että tapailen Teekkaria. Kyllä me silloin tällöin nähdään, tänäänkin se tuoli jonkun naispuolisen kaverinsa kanssa tuonne kauppaan, missä olin tuuraamassa. En kyllä tapailuista huolimatta taida häneen oikein ihastua. Hän on yksinkertaisesti liian kiva ja kohtelias. Mä tarvitsen jonkun provosoivan tyypin, jonka kanssa voi väitellä kiivaasti ja tapellakin välillä. Mä menetän tunnetusti mielenkiintoni jo on liian helppoa. Lähdin kuuden vuoden nuoruussuhteestakin kävelemään vaikka mies oli maailman ihanin ja elämä niin kevyttä ja mukavaa.

Teekkarilla huomenna juhlat. Niistä tulee varmaan hauskat. Mulla kyllä melkein aina hauskaa silloin (eli todella harvoin) kun siemailen alkoholijuomia päiväsaikaan. Ihan mielenkiintoista nähdä minkälaista porukkaa siellä on.

Työskentelyäni on tänään koko päivän häirinnyt helikopteri, joka pörrää keskellä kaupunkia ja lisäksi vielä todella matalalla. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Ensiksi ajattelin, että lähettyvillä olevista sairaaloista viedään siirtokelpoisia elimiä maakuntiin, mutta tuskin...  

Olen nyt kallistumassa siihen, että muuan samalla kadulla asuva valtion korkea virkamies ei käytä muuta kuin tätä liikennevälinettä työmatkoihinsa.

Toisaalta, se mikä tässä on aika hassua on se, että viimeksi kun kone pörräsi samalla paikalla koko päivän Venäjän Presidentti - ai anteeksi pääministeri - Putin oli täällä valtiovierailulla. Tänäänkin Venäläisiä piisa kaupunkikuvassa. He eivät ole tulleet tänne läksyttääkseen Anton-pojan Venäjältä vienyttä diplomaattia, vaan nauttimaan jalkapallomaajoukkueensa voitosta.

Tonni vetoa, että Venäjän voittoa kommentoi suomalaisissa lehdissä Eremenko Juniori. On se niiiiiin jännää kun meillä on oma kotivenäläinen. Not. "Unelmoitko pelaavasi joskus Kerzakovin ja Zyrjanovin kanssa samassa joukkueessa?" "Harmittaako nyt edustaa Suomea?". Huh-huh. Urheilujournalismi on Suomessa niin ennalta-arvattissa, ettei huomista lehteä edes tarvitse avata tietääkseen mitä siinä lukee.

Today, I recieved a rather interesting message through the dating forum on Suomi24. A man wrote to me and said that he is not interested in sex or any other type of physical contact. What he wants is to be humiliated.

This is not a weird perversion as such, but hear me out, the story continues. He wants to feel humiliated by a woman who uses him economically. In the mail, he thus asked me if I would want to shop around like a Sex and the City-actress; trying out clothes, filling shopping bags with shoes and luxury products and - obviously - have him to pay for everything.

That would be fun! Maybe I should sign in. "Hello Sugar Daddy, let's go and spend some money; armani jeans, fendi purses, dkny jumpers - yeah!" I am seriously thinking about it, not because I like shopping, but since a certain designer bag made of the smoothest leather fitting my laptop has been on my fantasy wish-list for ages. I am sick of my hippie-style shopping bags made of cotton.

I am not sure if keeping the stuff is part of the role play. I mean, what are the odds for this man being a real millionaire?!

Teekkari otti minuun eilen yhteyttä. Olin menossa rannalle ja sain hänet houkuteltua seuraksi. Meillä oli mukava päivä. Tuntui vähän siltä kuin olisi nähnyt jonkun vanhan tutun pitkästä aikaa. Hänen tarinansa ovat oikein hauskoja ja hän on myös hyvä kuuntelija.

Minä en ole mitenkään erityisen tyttömäinen, enkä pidä siitä että naisten ja miesten odotetaan olevan tietyllä tavalla vain siksi että ovat naisia tai miehiä.

En kuitenkaan aina kykene elämään niin kuin opetan. Aika moni mies on taitanut saada pakit vain siksi, ettei äänessä ole ollut möreyttä tai siksi, ettei hintelä olemus ole herättänyt minussa "sellaisia tunteita".

En kuitenkaan ihan ymmärrä itseäni, sillä saatan ihastua myös naisiin. Naisellisiin sellaisiin, joilla pehmeät piirteet, ujo hymy ja heleä ääni.

Minua näyttää siis päälimmäisenä (fyysisessä mielessä) kiinnostavan äijämäiset Alpha-urokset tai kaikki suloisuuden clichét täyttävät naiselliset naiset. Aika käsittämätöntä miten tuolla biologisella sukupuolella siten onkin niin älyttömän iso merkitys. Mitä väliä sillä olisi jos se pehmeä, ujo ja heleä-ääninen olisikin mies eikä nainen... Näyttää sillä kuitenkin vain olevan.

Teekkari ei ole mikään alpha-uros ja se taitaa häiritä minua hieman vaikka yritän kaikin puolin olla myöntämättä sitä. Hän ei saa polviani tärisemään astumalla sisään huoneeseen. Toisaalta hänen kasvonsa kyllä miellyttävät, kosketus tuntuu hyvältä, ja lisäksi - kuten aiemmin sanoinkin - asennetta ja itsevarmuutta löytyy tilanteen sitä vaatiessa.

Vieroitusoireet ovat jo helpottaneet kuten jo otsikosta ilmenee.

Mökkikeikka meni oikein hyvin vaikka tuntui lyhyeltä. Aurinko paistoi, ruoka oli ihanaa, ja tulin hyvin toimeen tämän Teekkarin kanssa. En nyt osaa sanoa, olemmeko sielunystäviä tai emme. Arvomaailmat ovat samantapaiset ja kasvoja jaksaisin katsoa pitempääkin. Ja mikä parasta - hänellä on piileviä erikoisosaamisalueita, joita tässä huushollissa tunnetusti arvostetaan! Enkä nyt viittaa ainoastaan ruoanlaittotaitoihin.

Miehestä tuli kuitenkin yhdessä vaiheessa yht'äkkiä melankolisen oloinen, eikä hän pyytänyt numeroani kun lähdin hänen luotaan. Jää siis nähtäviksi kuuluuko hänestä mitään. Olisin hämmästynyt ellei kuuluisi, sillä niin hyvin me minun mieleistäni sovimme yhteen. Mutta eihän sitä tiedä mitä toisen päässä liikkuu, joten pakko siihen on varautua.